SAINT ETIENNE: Finisterre

SAINT ETIENNE
Finisterre
Mantra

Saint Etiennen Bob Stanley on kirjoittanut Mojo-lehteen muun muassa The Beach Boys -harvinasuuksista, ranskalaisesta popmusiikista ja Phil Spectorista. Silti tämä ranskalaisen jalkapallojoukkueen mukaan nimetty yhtye on ehdottoman englantilainen instituutio.

Saint Etiennen levyt ovat kokonaistaideteoksia, joissa on paljon enemmän pureskeltavaa kuin pelkkä musiikki. Levyjen kannet ja kansivihkot, kulttuuri-ikonien kirjoittamat esseet (1998 ilmestyneen Good Humorin saatesanat kirjoitti Douglas Copeland, nyt on vuorossa Sniffin' Glue -punkzinen perustaja Mark Perry), yhteistyökumppanien valinnat ja tekstiviitteet esimerkiksi Lontoon kahviloihin ja kaupunginosiin sekä vanhoihin poplevyihin ja elokuviin muodostavat aina eheän kokonaisuuden, joka peilaa Sarah Cracknellin, Bob Stanleyn ja Pete Wiggsin kulloisiakin mieltymyksiä ja näkemyksiä siitä, mikä popmusiikissa on milloinkin parasta. Joskus ne ovat vain oman aikansa heijastuksia, joskus paljon enemmän – yhtä ajattomia taideteoksia kuin tekijöiden omat popsuosikit.

Saint Etiennen kaksi ensimmäistä albumia (Foxbase Alpha, 1991 ja So Tough, 1993) ovat minulle poikkeuksellisen rakkaita levyjä. Ne kuulostavat yhä yhtä lämpimiltä, viattomilta ja maailmaan hyvyyteen uskovilta kuin ilmestyessään. Finisterre on yhtyeen kuudes studioalbumi ja erityisen ilahtunut olen siitä, että tällä kertaa Saint Etienne kuulostaa huomattavasti välittömämmältä ja hyväntuulisemmalta kuin välillä liian akateemisen ja itsetietoisen tunteen jättäneillä viime aikojen levytyksillään. Erityisen nauttiva hetki uudella levyllä on Language Labin pääosin elektronisen soundtrack-tunnelmoinnin, hip hop -elementtejä hyödyntävän 60's-pastissi Soft Like Men ja raukeasti mietiskelevän Summerislen muodostama pehmeä kolmisarja. Levyn päättävä nimiraita on outo keveän krautrock-biitin, tajunnanvirtarunouden ja jossain kaukana soivan feedback-kitaran kollaasi, joka onnistuu olemaan aivan ällistyttävän rauhoittava. Erityisesti pidän kappaleen "I love the feeling of being slightly lost" -rivistä.

Ikuiset popentusiastit ovat tehneet nautittavimman albuminsa miltei kymmeneen vuoteen. Lontoo svengaa jälleen – ainakin Saint Etiennen uudella levyllä.