1990-luvun alussa Saint Etienne julkaisi huumaavia ja hurmaavia singlejä solkenaan. Englannissa pidettyjen jalkapallon EM-kisojen tienoilla heidän musiikistaan kuitenkin katosi jotain olennaista. Siitä lähtien on tuntunut siltä, että muoto ja idea ovat käyneet yli sisällön. Tämä pätee erityisesti Bob Stanleyn, Pete Wiggsin ja Sarah Cracknellin harvakseltaan tekemiin teemallisiin pitkäsoittoihin. Silti kyseessä on yksi niistä yhtyeistä, joista en pääse millään eroon.
Avoimen nostalginen Words And Music on kolmikon ensimmäinen albumi seitsemään vuoteen. “In 1974 I bought my first single from Woolies in Redhill”, kujertaa Sarah yleistunnelman maalaavalla Over The Border -avausraidalla. Usein tämän tyyppisistä nuoruudenmuisteloista tulee vaivautunut olo, mutta Saint Etienne välttää sudenkuopat sillä, että Bob, Pete ja Sarah eivät ole koskaan muuttuneet. He rakastavat yhä popmusiikkia.
Saint Etiennelle popmusiikki tarkoittaa yhtä lailla The Beach Boysin ajan virtaan huuhtoutuneita aarteita kuin uusia listahittejäkin. He ovat ylpeitä sivistyksestään, eivätkä pelkää näyttää sitä. Turhan usein tulee kuitenkin mieleen, että kolmikon musiikista pitääkseen täytyy kuulua kerhoon, joka “ei käynyt kirkossa, koska heidän ei tarvinnut” – siis popuskovaisiin.
Words And Music on nätti ja kepeä tanssipoplevy, joka kaipaa nuoruutta mutta tavoittaa sen euforian vain väläyksinä. Albumin ainoalta Saint Etienne -klassikolta vaikuttaa vuosikausia odottanut When I Was 17. Xenomanian kanssa tehty Tonight-single tuntui ilmestyessään valjulta, eikä se vieläkään saa säntäämään suinpäin sinne, missä ihmiset ovat nuoria ja elossa.
