Suomalaisen metallin parissa on meneillään mielenkiintoinen vimma julkaista uudelleen paikallisen hevin historian ensiaskelia. Arkistoista kaivetaan yhä demomateriaalia, koska vuosikymmenten kehityshistoria on tehnyt ne merkittäviksi. Kemissä roimasti 1980-luvun puolella perustetun Santa Lucian jo levytetyn tuotannon niputtava kokoelma on sieltä perustellummasta päästä.
Ajan hammas on lohkaissut palan bändin omaperäisen räimeen tehosta. Silti tällä julkaisulla on muukin kuin kuriositeettiarvo. 1980- ja 1990-luvun taitteessa lähes kaikki suomirockissa oli uutta ja ihmeellistä. Suomi oli kansainvälisestä sykkeestä täysin sivussa etenkin mitä metalliin tuli.
Santa Lucia kuulostaa yhä täysin uniikilta. Tuolloin nipin napin täysi-ikäiset tytöt soittivat kiivasta pikametallia vain omista lähtökohdistaan käsin. Eristyksissä oli helppo olla erilainen. Aina muistetaan kehua Stonen liimalettien taitoja nuoruuteen nähden, mutta Arktista hysteriaa esittelee sekin poskettoman teknisen ja taitavan bändin.
Yhtyeen itse tuottamalle albumille on jätetty niinkin veikeästi nimettyjä kappaleita kuin Perse palaa tai Pumpzigapumpzi, mutta tyylirikot ovat pieniä. Yhdeksän bonuskappaletta paljastavat Santa Lucian kehityskulun uusromantiikasta suomirockin kautta speedmetaliin.