Taiteilijanimeään viilannut Santigold on tullut tuomituksi M.I.A.:n vanavedessä seilaavaksi perässäpuksuttajaksi, joka toisintaa samoilla etnisillä vaikutteilla höystettyä punkin sekä modernin dancen ja r&b:n yhdistelmää. Vertailu on ollut osittain epäreilua ja tarpeettoman osoittelevaa. Ja varsinkin nyt tuo ero on isompi kuin koskaan aiemmin.
Siinä missä M.I.A. on ehtinyt aiheuttaa kohun rajulla Born Free -videollaan, hengannut Madonnan kanssa ja vilauttanut keskaria Super Bowlissa, on Santigoldin kakkosalbumi huomattavan hillitty. Debyytin (Santogold, 2008) anarkisesta ilottelusta ollaan siirrytty melko tavalla aikuismaisempaan ilmaisuun. Tähän kuvaan ei punk sovi enää edes asenteensa puolesta.
Tuottajatiimissä jatkavat Diplo ja Q-Tip, mikä kuuluu vanhan toistossa. Tyylillinen irtiotto ei ole ollut vaihtoehto. Se on kiusallista, sillä näilläkin eväillä tämä olisi voinut olla särmempi levy. Yeah Yeah Yeahsin Karen O:n kanssa heitetty avausraita Go! tai notkea Freak Like Me saavat veren kiitettävästi kiertämään.
Jos Santigold vielä joskus kohoaa ikoniseksi superstaraksi tai piinkovaksi lauluntekijäksi, ovat avut tällä levyllä hyvin piilossa. Master Of Make-Believe on kivaa käyttömusiikkia. Valitettavasti myös kertakäyttömusiikkia, epäilen.
