SATANIC SURFERS: Unconsciously Confined

Arvio julkaistu Soundissa 04/2002.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Vaikka Satanic Surfers on jäänyt kakkossarjaan Ruotsin punk-karkeloissa, jaksaa se silti liki näkymättömästä roolistaan huolimatta jatkaa liiemmin leipääntymättä. Unconsciously Confinedia kuunnellessa tulee monesti mieleen, että bändi aloitti tosissaan hommien paiskomisen liian myöhään.

Arvio

SATANIC SURFERS
Unconsciously Confined
Bad Taste

Vaikka Satanic Surfers on jäänyt kakkossarjaan Ruotsin punk-karkeloissa, jaksaa se silti liki näkymättömästä roolistaan huolimatta jatkaa liiemmin leipääntymättä. Unconsciously Confinedia kuunnellessa tulee monesti mieleen, että bändi aloitti tosissaan hommien paiskomisen liian myöhään. Turhaan se käytti vuosikausia energiaansa keskinkertaisen ja -kasvuisen skeittipunkin parissa. Ties millainen menestystarina Satanic Surfersistakin olisi kehkeytynyt, jos se olisi päässyt aloittamaan levytysuransa mainiosta edellisestä albumista Fragments And Fractions. Sillä se onnistui luomaan nahkansa uudelleen sekä tyylillisesti että laadullisesti. Samaa tahtia jatkaa nyt Unconsciously Confinedkin, vaikkei edeltäjänsä tasolle ylläkään.

Bändin dynamo Rodrigo Alfaro on lopullisesti hylännyt rumpujen soiton ja keskittyy laulamiseen ja biisintekoon, mikä kaikesta päätellen onkin miehen omin tontti. Mies kirjoittaa simppeleitä kertomuksia ihmisen kokoisesta elämästä ja sen vaikeudesta yhä lohduttomammaksi käyvässä maailmassa. Alfaro yrittää selvästi uustiedostavien nuorten puhemieheksi, mutta lopputulosta vaivaa sama mikä koko globalisaatiota kritisoivaa liikettäkin: liika totisuus ja yksinkertaistaminen. Maapallon ollessa tällaisessa tilassa kaivattaisiin älykkyyttä ärhäkkyyden kyytipojaksi ja optimistisuutta tulevaisuuden varalle. Jos realistisuutta ja karua nykymaailmaa haluaisi musiikin tahdissa pohdiskella, sopisi taustalle hieman syvempi rintaääni ja painavampi mättäminen.

Optimaalisen napakka Unconsciously Confined on perusvarma paketti joka korville sopivaa hyvää pop punkkia, jolla se pesee väsyneet Millencolinit ja muut vätystelijät mennen tullen, mutta tarvittavan vaarallinen tai uhmakas ei sillä soittava yhtye silti ole. 

Lisää luettavaa