SCAR SYMMETRY: Holographic Universe

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Ruotsalaisbändi äänitti uutta levyään varten 13 kappaletta, mutta yksi jätettiin pois, koska orkesteri halusi välttää huonoa onnea. Onnella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että Scar Symmetry jatkaa menestyksekkäästi metallin tyylisuuntien hämmentämistä.

Arvio

SCAR SYMMETRY
Holographic Universe
Nuclear Blast

Ruotsalaisbändi äänitti uutta levyään varten 13 kappaletta, mutta yksi jätettiin pois, koska orkesteri halusi välttää huonoa onnea. Onnella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että Scar Symmetry jatkaa menestyksekkäästi metallin tyylisuuntien hämmentämistä.

Holographic Universe lähtee käyntiin jo kertakuuntelulla valloittavalla Morphogenesisillä, joka herättelee ansiokkaasti levyn polveilevien raitojen pariin. Scar Symmetryn muutokset Pitch Black Progress -levyyn (2006) verrattuna ovat hyvin pieniä. Nokkela melodiakuvio siellä, toinen King Diamondilta omittu melodiapätkä täällä. Scar Symmetry on vahvasti progeileva, vaikka ei niin kokeileva olekaan. Silti yhtyeen täyteläisyys ei jätä juuri mitään kyseenalaiseksi.

Jossain vaiheessa huomaa kuitenkin ajatustensa harhailevan. Eikö Scar Symmetry pystykään naulaamaan ajatuksia pelkästään musiikkiinsa? Ei siitä voi pelkästään bändiä syyttää. Yhtyeen kappaleet ovat pullollaan yksityiskohtia, joiden sulattelu ja omaksuminen vaatii aikansa.

Samalla herää havaitsemaan, että Holographic Universe ei liidä tasaisesti loppuun saakka, vaan matkan varrella on ikäviä ilmakuoppia. Pudotukset eivät ole onneksi liian jyrkkiä. Sellaiseen Scar Symmetry on liian taitava bändi.

Lisää luettavaa