Juntticasinolla pelataan Kimbleä ja juodaan väljähtynyt kossuvissy. Puoleen hintaan ostettu stripparin esitys jää lyhyeksi juomisen takia. Runkkushowsta maksetaan kädenlämpimät 700 euroa kuussa ja Earthin keikalla sekoillaan. Tyhjätaskut seikkailevat taas Seksihullujen armoilla.
Laulaja Sirpan räkäinen ääni kuulostaa älyvapaalta kurkun muljuttelulta, joka soi sopivan törkyisenä bändin musiikillisten seikkailuitten seassa. Tunnelmat vaihtelevat Cramps-henkisestä garagepunkista, duurivetoisista riffittelyistä ja suorasta paahdosta bluesnyyhkimiseen.
Tekstit kuvittuvat automaattisesti kitaristi Jyrki Nissisen rujoiksi sarjakuviksi, vaikka ihan kaikista sanoista ei saakaan selvää. Debyyttilevyn sävyistä on menty asteen synkempiin suuntiin, eikä Häähullun kaltaisesta semiromanttisesta tunnelmoinnista ole merkkejä.
Minuutteja albumi kuluttaa vain taloudelliset 25 ja puoli, vaikka se sisältää 18 kappaletta. Yllättäen levy tuntuu jopa pitkähköltä, mutta se ei ole este himolle kuunnella heti uudestaan.
Seksihullut hakee vertaistaan. Yhtye on takaviistossa muista nyt pinnalla olevista suoremmista suomenkielisistä punkeista. Bändin soitto hengittää Lasolia ja jytää maha maata raahaten.
