Seksihullut olisi ollut kotonaan suomalaisen punkin ensimmäisessäkin aallossa, vaikka on mahdollisimman kaukana perinteisestä 77-veivauksesta. Tuolloin uuteen musiikinlajiin ei ollut kehkeynyt puolivirallisia sääntöjä tai paineita ajatella tietyllä tavalla. Vapaus koski niin musiikillisia kokeiluja kuin lupaa sanoa mitä lystää.
Ensimmäistä kertaa bändiin tutustuessani Seksihullut tuntui vitsiltä, joka jaksoi kiinnostaa tuskin seiskatuumaisen puolikastakaan. Nimestään huolimatta bändi on kaikkea muuta kuin irvileukaista spedeilyä. Seksihulluille punk tarkoittaa totaalista vapautta kirjoittaa kappaleita esimerkiksi seksistä, pankkikorteista, pikavipeistä tai krapulamätöstä. Solisti Sirpa ei edes yritä pysyä tahdissa eikä amatöörimäistä ääntelyä voi laulamiseksi sanoa parhaalla tahdollakaan. Soundit tällä vinyylialbumilla ovat todella käppäiset.
Ja juuri tässä piilee Seksihullujen viehätys. Siinä on sopivassa suhteessa punkin anarkiaa ja avantgardea. Aivan kuten kitaristi Jyrki Nissisen sarjakuvissa, tökerö jälki ei tarkoita huolimattomuutta. Kappaleet saattavat saada absurdeja käänteitä niin teksteissä kuin sinne tänne poukkoilevan räminän suunnassakin. Mikä taas ei ole aivan tavatonta rumpali Vilun kipparoimassa Sur-Rurissa.
Kiehtovaa, mutta suositellaan nautittavaksi pienissä erissä.
