THE SENSATIONAL ALEX HARVEY BAND: Live

THE SENSATIONAL ALEX HARVEY BAND
Live
Mercury

Pahamaineinen 70-luku esiintyy rock-kronikoissa purkan, hevin, glamin, progen, diskon ja punkin temmellyskenttänä, mutta yksi ainoa bändi murskaa perusteellisesti nätisti laatikoidun luokittelun. The Sensational Alex Harvey Bandin neljälle cd-tuplalle pakatut levyt tuottavat edelleen yhtä surrealistisen hämmentäviä, kiimaisen kiehtovia ja poptaiteellisen värikkäitä mielikuvia kuin ilmestyessään.

Harvey oli jo kokenut musiikkimies Skotlannin Tommy Steeleksi valittuna rokkarina, Hampurin beat-klubien starana, dixie-trumpetistina, Lontoon Hair-version muusikkona, blues-laulajana sekä rankan Soul Band -kokoonpanon vetäjänä. Kotikaupungistaan Glasgowsta hän löysi särmikkään progerock-ryhmän Tear Gas, josta tuli hänen hurjimpien ideoidensa kyvykäs toteuttaja. Kitaristi Zal Cleminson, basisti Chris Glen, kosketinsoittaja Hugh McKenna ja tämän rumpaliveli Ted muodostivat Harveyn janoamaa sensaatiomaisuutta säkenöivän bändin.

Framed on kallellaan r&b-perinteeseen, mutta ratkeilee railakkaasti tyylilajien saumoista. Leiber & Stollerin nimikappale on aiempia esityksiä teatraalisempi tarina syyttömänä tuomiolle joutuneesta kadunmiehestä. Vinoutunut loruluenta The Hammer Song on jo aivan jotain muuta. Ei ihme, että Nick Cave on tehnyt painostavasta laulusta versionsa. Midnight Moses, Buff's Bar Blues ja St.Anthony ovat rankimmat katurynkytykset. Verratonta vaudevillemeininkiä hehkuu elokuvassa Minkäpä tyttö sille voi vitsinä heitetystä sellirock-nimestä kehitelty There's No Lights on the Christmas Tree Mother, They're Burning Big Louie Tonight. Musikaaliswingit jäivät yhdeksi tyylilajiksi, kuten myös Isobel Goudien kaltaiset moniosaiset pienoisnäytelmät kotikutoisine syntikoineen. Next räjäytti potin tehokkaammin, mielikuvituksellisemmin ja soitoltaan terävämmin. Jacques Brelin nimichansonista tehtiin visvaisempi tango ja rinnalle coveroitiin riivatun svengaava hupirokki Giddy Up A Ding Dong. Muut laulut ovat Harveyn visioita eroottisista hillittömyyksistä (menopalat Swamp Snake ja Gang Bang), ihmeparantajasta (hypnoottisen hieno Faith Healer) ja omatekoisesta Vambo-sarjakuvasankarista. Huipennuksena on uljas trilogia viimeisestä teini-idolista.

Täydelliseksi rock-kabareeksi hiottua Nextiä seurasi yhtä eheä, verevä ja viihdyttävä The Impossible Dream, jossa aiemmat teemat jalostuivat komeimmilleen. Hektinen kaksiosainen Hot City Symphony aloittaa levyn Vambon jatkoseikkailuilla ja säkkipilleihin yltyvä Anthem päättää sen juhlallisesti. Välissä muhivien omaperäisen rockien parista nousee sulavan vanhanaikainen Sergeant Fury. Marvel-sarjakuvat, Aarresaaren merirosvot (Tomahawk Kid) ja pitkätukkamusiikin hulttiot saavat aikaiseksi huikean shown. The Sensational Alex Harvey Bandin rocksirkus pyöri jo nimensä veroisella maineella lavoilla ja festivaaleilla. Neljäs levy, Cabaret -musikaalin natsinuorten hymniä lainaava Tomorrow Belongs To Me, oli edeltäjän rinnakkaisvisio pulp-sarjakuvakansineen ja ällistyttävine tarinoineen. Kappaleiden vetovoima oli hitusen väkinäisempi, vaikka tuttua draamaa, pop-sinfoniaa ja viekasta seksismiä tihkuu biisikirjosta. Action Strasse, Snake Bite, Ribs and Balls, Shake That Thing ja etenkin sekopäinen Give My Compliments to the Chef ovat ehtaa Harveyta.

Livetallenne oli lähes pakollinen välityö, ja levyllä elämys on harmillisen kapea ja versiot piinallisen pitkiä ilman visuaalista tukea. Kappalevalikoima on hyvin painotettu upeasta Faith Healer -aloituksesta yli 10-minuuttiseen Framed-venytykseen. Raskaasta tahkoamisesta kohoaa estottoman intohimoinen Delilah -tulkinta ilman muuta hitiksi. Vielä pakonomaisempi hutaisu on The Penthouse Tapes eli sarja lepsunpöljiä tulkintoja aikalaishiteistä (School's Out, Crazy Horses) ja muusta sekatavarasta. Onnistuneimpia ovat vanhimmat laulut: Jimmie Rodgersin Gamblin' Bar Room Blues ja Fred Astairen Cheek to Cheek, joka levytettiin livenä ja legendan mukaan laulajan pää kolmen tanssitytön istumaposkilla hyllyen. Jethro Tullin Love Story on valintana tyylikäs. Oma Jungle Jenny läpäisee rempseästi laatuseulan.

Viimeinen tuplakko on odotetusti sarjan hämmentävin ja muotopuolisin. SAHB Stories väläyttelee vielä kekseliäisyyttä ja tyylitajun harkittuja vinksahduksia, mutta huippuhetket ovat harvassa. Singlekappaleet Boston Tea Party ja Amos Moses erottuvat, mutta niissäkään ei ole parasta sähäkkyyttä. Silti levy on pätevä verrattuna Rock Driliin, jota ennen Alex Harvey oli jo polttanut itsensä tärviölle ja pudonnut kertaalleen pahasti lavalta. Hugh McKenna otti hatkat, joten innokas ja erityylinen Tommy Eyre astui remmiin. Levy kasattiin hyvin epämääräisistä aineksista. Rokkaava Nightmare City on laimean levyn harvoja pirteämpiä hetkiä. Max Steinerin King Kong -teema ja Loch Nessin hirviölle omistettu Water Beastie ovat köyhiä muistumia aiemmista sarjakuvafantasioista.

Bändistä sairaslomille passitettu Alex Harvey selvisi vaivoin 80-luvulle ennen pumpun tilttaamista. Hänen voi ihmetellä kestäneen yllättävän pitkään, kun ottaa huomioon hänen ainutlaatuisen yhtyeensä tuhlailevan idearikkauden, estottomat mielikuvitusleikit ja kaikkensa antavat esiintymiset.