SERGIO MACHADO: Quintal

Arvio julkaistu Soundissa 10/2004.
Kirjoittanut: Jaan Wessman.
Pian 20 vuotta Suomessa asustanut brasilialaissyntyinen laulaja-kitaristi kiikaroi ensilevyllään kohti synnyinseutunsa maisemia. Täkäläisten ykkösmusikanttien kanssa äänitetty Quintal soljuu ammattitaitoisen letkeästi, joskin välillä ennalta-arvattavasti.

Arvio

SERGIO MACHADO
Quintal
InTimeMusic

Pian 20 vuotta Suomessa asustanut brasilialaissyntyinen laulaja-kitaristi kiikaroi ensilevyllään kohti synnyinseutunsa maisemia. Täkäläisten ykkösmusikanttien kanssa äänitetty Quintal soljuu ammattitaitoisen letkeästi, joskin välillä ennalta-arvattavasti. Machadon ilmavia bossanovia tuottajana ja kitaristina lähestynyt monilahjakas Jarmo Saari on soittokumppaneineen pitänyt tunnelman studiossa arvostettavan kevyenä. Erityismaininta kuuluu ehdottomasti rumpali Marko Timosen työskentelylle; caixa-virvelillä liki autenttista viradoa sivuava lyömäsoittaja on paikkansa yhtenä levyn musiikillisista vastaavista Machadon ja Saaren rinnalla ansainnut.

Kuin postikortti Riosta, Quintalin harmoniset maisemat ovat silti välillä niin perinteisen brasilialaisia, ettei kuuntelija pääse liialti yllättymään. Pariin otteeseen bändin iskiessä isompaa vaihdetta silmään, ajaudutaan turhan liki Groove FM:n alempia taajuuksia. Malletisti Severi Pyysalon, fonisti Jouni Järvelän ja kahdelle kappaleelle pianisminsa lainaavan Jarmo Savolaisen antautuessa aistiensa vietäväksi puhkeaa Machadon musiikki kuitenkin kukkaan, joka on kasvanut lämmössä ja jota on vaalittu rakkaudella. 

Lisää luettavaa