Siiri Nordinin kolmas albumi olisi eloisan ja taipuisan lauluäänen juhlaa, elleivät kappaleiden melodiat ja sovitukset matelisi turhan aneemisesti. Musisoinnin tarkka pelkistys ja sävyjen vaihtelevat irralliset korostukset noudattavat kyllä tiettyä ymmärrettävää ja perusteltua logiikkaa, mutta varovainen tahtilaji ja suppea sointikuva jäävät tarkoitettua yksitotisemmiksi. Nordin laulaa keskittyneesti venytellen ja kielikuviaan vaalien, mutta popsävelet eivät nouse uriltaan lennokkaasti siivilleen, vaikka kuulija odottaisi nostatusta varpailleen nousten.
Paremmin kuin kukaan -levyn kicksit pitää seuloa osaelementtien sana- ja sointuhelinästä; kiva kosketinsoundi sieltä ja nastasti koristeltu sävelkulku täältä. Aavistuksen dempatusti purkitettu laulukin ihastuttaa vain sulavuudellaan ja puhuttelevuudellaan, kun sanojen voima liukuu hillitystä kuiskauksesta painokkaampiin ilmaisuihin. Täysin taustamusiikiksi tekstivilkas levy ei suostu asettumaan, mutta siihen suuntaan tuotannon stilisointi viistää huolestuttavasti.