Sinfonian jyrinää – Epica haastaa taas kuulijansa

Arvio julkaistu Soundissa 8/2016.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

Epica
The Holographic Principle
Nuclear Blast

Epicasta on vuosien mittaan kasvanut vahva tekijä sinfoniametallin saralla, vaikka viimeisillä levyillä on ollutkin havaittavissa pientä ailahtelua. Muutokset tuoreelle levylle eivät ole periaatteessa mittavat, mutta yhtyeen tuore lähestymistapa kappaleisiinsa kuuluu jäljessä.

Mark Jansenin örinälaulu tuntuu painuneen taka-alalle ja hänen ääntään käytetään lähinnä mausteena. Sen sijaan kuorojen merkittävä rooli ja tunnelmalliset siirtymät vievät Epican uutuutta enemmän sinfoniatyyppistä teosajattelua kohti.

Bändi käytti sävellystensä ja sovitustensa hieromiseen normaalia enemmän aikaa, ja nyt se maksaa itsensä takaisin. Linjat ovat sulavia, mutta silti kappaleissa tapahtuu paljon ja koristeellista unohtamatta kuitenkaan sitä metallista perusjyrinää. Lisäksi bändi on innostunut kokeilemaan hieman tavallisuudesta poikkeavilla ratkaisuilla, jotka tuovat tervetullutta yllätyksellisyyttä.

The Holographic Principle on hieno ja runsas levy. Albumilla vallitsee vahvoja tunnelmia, jotka kuljettavat kaikkialle kuulaasta kauneudesta aina voimaannuttavaan mahtipontisuuteen. Työsarkaa kuuntelemisessa riittää, mutta se kannattaa.

Lisää luettavaa