Levyarvio: Sinfoniametallin valtikka kadoksissa – Epican uudelta pitkäsoitolta olisi pitänyt ottaa löysät pois

Epica
Omega
Nuclear Blast

Epican kahdeksas albumi alkaa eräällä skenen hienoimmista introista: parin minuutin Alpha–Anteludium lupaa paljon ja kohoaa eeppisiin korkeuksiin. Sitä vastoin ensimmäinen varsinainen kappale Abyss Of Time – Countdown To Singularity putoaa niin sanotusti takamukselleen laiskalla tempollaan ja hieman keskinkertaisella tuotannollaan. Onneksi tarttuva kertosäe nostaa veisun uppeluksista. Simone Simons on eräs eurometallin parhaimpia laulajia, ja hänen suorituksensa ovatkin Omegan upeinta antia. Kitaristi Mark Jansenin hieman herttaiset death metal -osat tuovat tervetullutta sovituksellista kontrastia.

Sama tunnelma näivettää läpi albumin: molemmat solistit toimittavat, siellä täällä melodiat ovat ylväitä, yksi ja toinen kitarakuvio tamppaa tehokkaasti ja levyn ilmapiiri on osittain voittoisa, kunnes taas täyteriffit ja turhat väliosat astuvat kuvaan. Epican tavoin Hollannista ponnistava Delain on ainakin hetkellisesti ominut Benelux-maiden sinfonisen valtikan, jos uusimpia albumeitaan on vertailtava.

Omega on periaatteessa toimiva albumikokonaisuus, mutta lievä huolimattomuus ja huolettomuus rampauttavat kokonaisuuden. 71 minuutin kestosta olisi voinut ja pitänyt viilata löysät pois.