SISTER FLO: Tragician’s Hat

SISTER FLO
Tragician´s Hat
Delphic

Sister Flon toisen albumin otsikoiva sanaleikki on osuva. Riihimäkeläiset luotaavat lauluissaan ihmisten välistä olemista enempi melankolian ja alakulon vinkkelistä. Siinä sivussa he kurkottelevat musiikillaan tylsän arkisuuden ja kertakäyttöisyyden yli.

Yhtyeen tähänastinen kaari on ollut yhtä kihelmöivän kutkuttavaa lupausta. Esikoisalbumi Boys of Cat ja lyhyemmät kokonaisuudet, kuten mainio Landcrabs-ep, ovat paljastaneet Samae Koskisen poikkeuksellisen intensiiviseksi tulkitsijaksi ja orkesterin muun jäsenistön sekä klassiseen folk-rockiin että kokeilevampaan kolaukseen kykeneväksi ryhmäksi. Traagikon silinteristä tempaistu laulukymmenikkö lunastaa kaikkien ansiokkaiden, mutta jotenkin keskeneräisten julkaisujen nostamat odotukset.

Sister Flo on tuottajina toimineiden Riku Mattilan ja Nick Trianin tuella löytänyt hyvän balanssin vanhojen vahvuuksiensa ja yllätyselementtien välille. Aiemmilta levyiltä tuttua ovat orgaanisesti hengittävät folkahtavat laulut luontevine melodioineen ja hieman tekotaiteellisine teksteineen, uutta kappaleiden viimeistelty ja soundillisesti hyvinkin siisti ulkoasu, joka näin indie-henkisessä yhteydessä on jopa radikaali. Vaihtoehtorockissahan rupisuus ja huolimaton tuotanto on yhtä ennakoitava klisee kuin turboahdettu steriiliys ison rahan massahankkeissa.

Onneksi Sister Flo ei ole tyytynyt tee se itse -kentän standardiratkaisuihin. Vaivannäkö kuuluu nautittavana kuulautena ja monikerroksisena lämpönä, joka ei ole retroa, mutta ei oikein oman aikamme perussointiakaan. Olisiko Sister Flo onnistunut vangitsemaan intiimeistä pop-laulelmista unenomaiseen psykedeliaan yltävällä huippualbumillaan hetken ajattomuutta?