SNOOP DOGG: Tha Last Meal

Snoop on ollut heikoilla jäillä vuoden 1996 Tha Doggfatherista lähtien. Juuri ja juuri tyydyttävän kakkossoolon jälkeen legendaarinen Snoop Doggy Dogg teki diilin Master P:n No Limit -lafkan kanssa, ja nyt on tullut viimeisen aterian aika – tästä lähtien Snoop uhoaa pärjäävänsä omillaan. Loikkaus pahamaineiselta Death Row'lta sarjatuotantopuolella ansioituneeseen No Limit -leiriin ei ollut kummoinen peliliike. Huonot levy-yhtiö-tripit huomioon ottaen viimeisimpien tuotosten heikkoa tasoa voi hyvällä syyllä katsoa sormien läpi. Huvittavaa kyllä, suurista puheista huolimatta No Limit -diili ei ole vielä finaalissa ja Deathrow-kingpin Suge Knightkin julkaisi kiven sisästä käsin albumillisen ennenkuulemattomia Snoop Doggy Dogg -äänityksiä – yllättäen Tha Last Mealin imuun.
Tha Last Meal on kohtalaisen hyvä lp – taatusti parasta Snoopia sitten Doggystyle-klassikon. Dren, Timbalandin, The Roots -ympyröistä ponnistaneen Scott Storchin ja Kokanen panoksesta huolimatta Master P:n ote kuuluu lähes 80-minuuttisella albumilla. No Limit -vihaajat ovatkin nostaneet Master P:n seinälle Tha Last Mealin säröistä – tie helvettiin kun on tunnetusti silattu No Limit -kollaboraatioilla. Lafkan omat pojat onnistuvat tunnetusti tasoittamaan huippukohdat harmaaksi puuroksi.
Paineista huolimatta Big Snoop Dogg on seremoniamestarina loistavassa vireessä. Lyyrikkona Snoopia on turha hehkuttaa, mutta MC:nä mies on ikimuistoinen. Siksi onkin oikeus ja kohtuus, että vokaalit on miksattu pitkästä aikaa kunnolla pintaan. Mic presence on kunnossa ja Dre näyttää tietävän, millaisen taustaverhon vanha kollega tarvitsee. Yleensä erinomaisen Timbalandin tuotannot maistuvat hieman väkisinväännetyiltä, eivätkä suorat, nopeatempoiset biitit tue Snoopin kiireetöntä tyyliä parhaalla mahdollisella tavalla.
Tha Last Mealin julkaisun alla on helppoa ja rentoa olla skeptinen, onhan vinkuna ja G-funk jo vanhaa repertuaaria ja taiteilijat hip hop -asteikolla veteraaneja. Kaiken lisäksi 19 raidan albumi on liian pitkä ja arveluttavasti jaoteltu. Fear Of A Black Planet – ja De La Soul Is Dead -levyt aloittivat hip hop -eeposten mutavyöryn, jota käy paljosta syyttäminen.