SOKEA PISTE: Välikäsi

Arvio julkaistu Soundissa 2/2013.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

SOKEA PISTE
Välikäsi
Ektro Records

Parhaita levyjä on usein mahdoton määritellä mutta mieluisa kuunnella. Välikäsi sisältää osasia ainakin noiserockista, hardcorepunkista, goottikolkkoilusta, ysäri-indiestä, sludgemätöstä ja melodisesta suomirokkailusta. Levy ei kuitenkaan kilpisty melumusiikkinörttien lähdeviittailuksi. Sokea Piste tekee luontevasti omalakista ja helvetillisen energistä möykkää.

Välikädellä tutulta tuntuvat ainekset asettuvat ennenkuulemattomaan muodostelmaan. Ajatus karkaa -debyyttiin (2011) verrattuna tempoja on aavistuksen laskettu, mutta kirskuvan kitarapyörteen intensiteetti on noussut entisestään. Tornien varjot -slovarin surumielinen särövongutus tuo mieleen Mana Manan hukuttavan mekkalan.

Tekstit maalaavat masentavaa kuvaa ympäröivästä kapitalistisesta maailmanlopusta. Ote on saarnaava, mutta muoto mieluummin runollinen kuin yksisilmäisen poliittinen. Lyriikan ja musiikin liitto on poikkeuksellisen vahva, hurjassa bändisoitossa on samaa vapauttavaa depression purkautumista kuin melodisesti huudetuissa sanoituksissa.

Välikäden vinyyliversio on Tuska ja Ahdistus- ja Karkia Mistika -levymerkkien yhteisjulkaisu. Ektro Recordsin cd-painokselta löytyvät bonuksena aiemmin ainoastaan vinyylillä julkaistut Ajatus karkaa -pitkäsoitto ja Oire-ep kokonaisuudessaan. Luulisi vinyylirajoitteiselle kelpaavan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa