SÓLSTAFIR: Köld

SÓLSTAFIR
Köld
Spikefarm

Kun islantilainen ryhtyy tekemään metalliksi luokiteltavaa musiikkia, perinteiselle genreajattelulle saa sanoa hyvästit jo heti kättelyssä. Näin myös Sólstafirin kohdalla. Jos bändi ilmoittaa soittavansa metallia, metallia se sitten olkoon. Sólstafirin tyylisuunnalle on sentään löytynyt oma määritelmänsä. Se kuuluu doomrockiin, ja määritelmä taitaa sittenkin olla vain kalpea aavistus todellisuudesta.

Sólstafir edustaa kummallista keitosta vähän kaikkea olematta silti mitään erityisesti. Köld on välillä ankaraa rymistelyä, usein poptyyppistä maalailua ja toisinaan hennon eteeristä tunnelmointia. Sólstafirin kuumissa lähteissä marinoitunut sekoitus tuikkaa väkevää rikinkatkua nenään ja puhaltaa sinne tänne sinkoilemaan pyrkivät höyrypilvet silmille.

Jos uskaltaa heittäytyä Sólstafirin armoille, Köld muovautuu mielessä hypnoottiseksi kaaokseksi, johon kuitenkin ajan myötä löytyy looginen järjestys. Köldin yksittäisillä biiseillä ei tunnu olevan merkitystä. Ne ovat olemassa vain ja ainoastaan palvellakseen kokonaisuutta, joka on tavattoman vangitseva. Sellainen, jonka ei edes halua herpaannuttavan otettaan.