ST. THOMAS: I´m Coming Home

Neil Young on hieno ja ihailemisen arvoinen artisti, ei siinä mitään. Mutta norjalainen St.Thomas on kuunnellut pitkien pulisonkien ja intiimin ininän kuninkaan musiikkia vähän liikaa.

Maailmalla (lue: Englannissa) sangen myönteisen vastaanoton saanut nuori norski tekee periaatteessa oikein sympaattista ja maanläheistä musiikkia. Akustiset kitarat rämpsyävät lämmöllä, soundit ovat ihanan analogiset ja koko komeus on moitteeton, mutta tällaisella meiningillä Pyhä Tuomas on esikuviensa varjossa kuin täi tervassa. Jos I'm Coming Homen musiikki ei olisi niin turkasen hyvin toteutettua, tälle voisi nauraa. Nyt näistä hipahtavista länkkärilaulelmista jää hieman hämmentynyt olo. Jos kaveri osaa tehdä lauluja ja jos soitto soi näin tyylikkäästi, miksi tyytyä suoraan vanhan toistoon? Musiikin ytimeen asti ulottuvaa omaperäisyyttä ei tähän maailmanaikaan ole kohtuullista keneltäkään vaatia, mutta joku roti pitäisi olla.

Laulun puolesta pahimmasta niiloilusta irtoava Failure#1 voisi olla hyvä lähtökohta tulevaisuuden pohdiskelulle. Vähemmän särähtävää jenkkiaksenttia, preeriaa ja hapsutakkia ja enemmän omaa ääntä jatkossa ja ehkä tästä tulee vielä jotakin. Ensi tutustuminen St. Thomasiin on lupauksia herättävä, mutta hivenen kiusallinen.