Starsailor oli Love Is Here -debyyttinsä (2001) aikoihin yksi kuumimmista brittinimistä. Yhtyeen hentoisille harteille rakennettiin milloin mitäkin harhakuvitelmia. Tuuliviirimäinen lehdistö käänsi kuitenkin takkinsa ennätysajassa ja selkäänpuukotus lähinnä laulaja James Walshia kohtaan alkoi jo reilusti ennen Silence Is Easyn (2003) julkaisua. Tilannetta ei auttanut Starsailorin epäonninen Phil Spector -episodi ja härdellin sävyttämän materiaalin epätasaisuus.
Pahimman myrskyn laannuttua on wiganilaisnelikko päässyt rauhassa hiomaan musiikillisia visioitaan. Ja sen myös kuulee – On The Outside on ensimmäinen täysipainoinen ja linjakas Starsailor-levy. Kauas ovat jääneet Alcoholicin kaltaiset itkuvirret ja bändin aiemmin viljelemät vaivaannuttavat pianoballadit. Myös James Walshin äänenkäyttö on muuttunut – korkealta mies laulaa yhä, mutta rajoittuneita kykyjään vaativampiin suorituksiin hän ei tällä kertaa edes lähde.
On The Outside esittelee särmikkään Starsailorin. Bändin soittoa on ruuvattu maanläheisempään suuntaan muun muassa runsaan sähkökitaroinnin ja hammond-urkujen avulla. Kun tämän päälle lisätään rouhean 70-lukuinen tuotanto ja napakat kappaleet, ollaan selvästi voiton puolella. Iskevin yksittäinen kappale levyllä on Faith Hope Love, joka tulenpalavassa kiihkossaan tuo mieleen varhaisen U2:n, Big Countryn ja The Godfathersin kaltaisia nimiä.
Kaikesta päällensä saamasta – osin ansaitustakin – kurasta huolimatta olen aina pitänyt Starsailoria potentiaalisena yhtyeenä. On The Outside palkitsee hetkittäin horjuneen luoton avokätisesti.