Huono huumori on usein parasta huumoria. Mutta silloin, kun samaa vitsiä jankataan jo kolmas levy umpeen, kasku kääntyy itseään vastaan. Steel Pantherin hupaisiksi aiotut ja tahallaan tyystin ylilyödyt pornosanoitukset tulevat All You Can Eatilla tiensä päähän. Ensimmäisellä kuuntelulla
vielä hymähtelee, toisella olo on jo vaivaantunut ja kolmannella koko idea tuntuu niin sysipaskalta, että levy kääntyy kuuntelukelvottomaksi.
1980-luvun hardrockista, glamista ja pehmohevistä ponnistava musiikki
on moitteetonta, vaikka kakkoslevy Balls Outin rokkaavuuksiin ei ylletäkään. Paikka paikoin musiikki olisi jopa houkuttelevaa, jos sanoitukset kykenisi ohittamaan tiedostamatta. Vaan kun ei kykene. Kaikki rimat alitellaan rytinällä, eikä tahallisuus ja tarkoituksellinen tökeryys enää kelpaa tekosyyksi muuttamaan kakkaa kermavaahdoksi. All You Can Eat on kertakäyttöalbumi, kuten niin useat muutkin huumorijulkaisut. Keikalla tämä voi vielä railakkaan soiton vuoksi toimia, mutta mitään ei menetä, vaikkei omistaisi ensimmäistäkään Steel Panther -kiekkoa.