Promomatskun mukaan Stenkan uusi levy on trilogian viimeinen osa. En tiedä, mitä tämä merkitsee. Ensinnäkin, kaikkiin kolmeen levyyn tutustuneena trilogia tuntuu harvinaisen päälleliimatulta läpältä. Toisekseen, mitä se trilogian päätös tarkoittaa? Mikä tässä loppuu? Toivon, ettei ainakin tällä levyllä viljelty lähestymistapa. Trilogian viimeinen pesee kaksi ensimmäistä osaa aika puhtaasti.
Runoja kontrollihuoneesta on helposti Stenkan paras levy, kaikilla mahdollisilla tasoilla, kannesta lähtien. Siinä ei ole käytetty yhtään ärsyttävää Photoshop-filtteriä tai threshold-temppua. Taustat ovat huomattavasti häiritsevämpiä, vieraannuttavampia ja oudompia kuin aiemmilla levyillä. Tahtilajit eivät aina taivu 4/4-buumbäppiin. Synabassot heittävät jatkuvalla syötöllä kapulaa pinnoihin.
Muutamaa yksittäistä iskelmällistä laulukertsiä lukuun ottamatta helppoja tarttumapintoja ei pahemmin tarjoilla. Bassot ja kitarat kuulostavat 90-lukulaisilta: äkkiväärää raskaampaa rockia tai indie-helistelyä. Jännä valinta.
Sanoituksissa näkyvät kuluneet neljä vuotta ja niiden puitteissa tehty hieno suomiräppi Asasta, Laineen Kasperiin ja etenkin Pyhimyksen, jonka kanssa Steen tuntuu toimivan jonkinlaisessa lyyris-tuotannollisessa symbioosissa. Tälläkin tasolla Runoja kontrollihuoneesta on askel oikeaan suuntaan.
Vierailijat ja lyriikan asiasisältö ovat arvattavissa: “Eduskunnas toistasataa Nykäsen Mattia.” Niinpä.