STEVIE RAY VAUGHAN AND DOUBLE TROUBLE: The Boxed Set

Kylläpä tuli jatkuvalämpöinen joulu jokaiselle Stevie Ray Vaughan -intoilijalle tämän huolella kootun, dynaamisen ja kattavan läpileikkauksen muodossa. Kolmen cd:n ja yhden kuvalevyn kokonaisuus toimii loistavasti kaikilla tasoilla, vaikka 54 raidasta peräti 36 on ennenjulkaisemattomia otoksia. Kansio täydentää osuvasti aiempia julkaisuja ja pätee silti erittäin onnistuneena perusprofilointina. Kaikki keskeiset Stevie Ray Vaughan -kappaleet ovat mukana joko harkittuina yksittäisinä poimintoina studiolevyiltä tai toinen toistaan repäisevämpinä livetaltiointeina. Myös puolituntinen DVD-taltiointi on komea kuuden biisin visuaalinen peruskurssi olennaiseen Stevie Rayhin.
Double Trouble -trion myrskyisä ja notkea työstö hallitsee koostetta, mutta mukana ovat myös yhteisprojektit Johnny Copelandin, Albert Kingin, Lonnie Mackin, Jeff Beckin ja tietysti Jimmie -veljen kanssa. Kaipaamaan jää vain surf-legenda Dick Dalen kanssa vetäistyä Pipelinea. Konserttiotokset vaihtelevat räjähtävistä klubikeikoista isojen areenoiden hurjiin Hendrix -vedätyksiin ja takaisin unplugged-askeesiin.
Soitossa vaihtelevat Texasin muhevan "behind the beat" -shufflen (Pride And Joy) ohella monen suuren blueskitaristin aktiivisesti kunniaan nostetut vaikutteet. Haltioituneiden Jimi -coverien ohella SRV kiskoo kitarastaan upeasti esiin Buddy Guyn, kaikkien kolmen Kingin, Lonnie Mackin, Albert Collinsin ja monen muun hienouksia. Hän ohittaa Eric Claptonin sinänsä komean All Your Love -tulkinnan ja palauttaa sen Otis Rushille alkuperäisellä sähinällä. Bändin nimikin on tietysti harras kumarrus Rushin suuntaan. DVD-konsertin hän aloittaa Hubert Sumlinin saatanallisen vankalla Love Me Darlin' (eli May I Have A Talk With You) -introlla. Austinin tv-tallenteen (1989) huippuhetkiin kuuluu myös kielen katkeaminen kesken Look At Little Sister -venytyksen ja uskollisen Number One -straton tyyni vaihto katkeamattomasta lennosta toiseen stratoon.
Runsaasti kuvitettu sekä tietoiskuilla ja kollegoiden kehuilla höystetty kirjanen on taitettu sekamelskan rajoille, mutta artikkelit kiteyttävät henkilö- ja muusikkohistoriikin pätevästi. Jopa henkilökohtaisen kitarateknikon, Rene Martinezin, SRV-soitinesittely on kiinnostavasti kirjattu. Käytössä jyrsiytyneen straton olemuksesta ja erikoiskikoista käy pätevästi ilmi sankarikitaristin energisyyden tekninen tausta. Kokoelma todistaa täydellisesti, kuinka korkealle otelaudasta viritetyistä kielistä on oikean tulkitsijan sormilla lähtenyt aina aivan tajuttoman vankkaa ja tyhjiä tiluttamatonta sointujen ja riffien kirjontaa. Studiolevyt saattavat olla jollekin auvoisempi tapa löytää Stevie Ray Vaughanin soittotekniikan yksityiskohtaisemmat salaisuudet, mutta minä haluan SRV-tykitykseni enimmäkseen juuri tällaisena hikisenä, likaisena, juurimultia tonkivana ja ehdottoman elävänä rokkibluesina.
Perfectomundo!