SUMMONING: Let Mortal Heroes Sing Your Fame

Arvio julkaistu Soundissa 12/2001.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Urotyöt tehdään siellä, minne maailman mahtavien silmät eivät kohdistu. Summoning on kehitellyt musiikkiaan trendeistä välittämättä ja kopioivilta katseilta piilossa jo vuosia. Se on saanut olla rauhassa, sen salaisuus on säilynyt suppeiden piirien tietona.

Arvio

SUMMONING
Let Mortal Heroes Sing Your Fame
Napalm

Urotyöt tehdään siellä, minne maailman mahtavien silmät eivät kohdistu. Summoning on kehitellyt musiikkiaan trendeistä välittämättä ja kopioivilta katseilta piilossa jo vuosia. Se on saanut olla rauhassa, sen salaisuus on säilynyt suppeiden piirien tietona. Viidennen albuminsa myötä Summoning on valmis vetämään esiripun sivuun. Sen musiikki käväisi lähellä huippua jo edellisellä levyllä Stronghold, mutta vasta Let Mortal Heroes Sing Your Fame kertoo koko totuuden. Bändin piinaavat sävelet on hiottu valmiiksi suurempaa levitystä varten. Eri asia on, kuunteleeko maailma pieniä sankareitaan.
Tavanomaisella blackillä aloittanut kahden itävaltalaismiehen bändi päätti napata musiikkiinsa inspiraatiota Tolkienin luomasta maailmasta, eikä paluuta ole sen jälkeen ollut. Räyhäävä black samoin kuin tyylin romanttisempi suuntaus ovat olleet Summoningille vain kaukaisia tapahtumia. Ainoastaan narskulaulu muistuttaa mistä päin ollaan tulossa. Bändi on tavallaan pyrkinyt luomaan ääninauhaa Keski-Maalle ja sen suurille tapahtumille. Let Mortal Heroes Sing -levyllä tavoite toteutuu niin hyvin kuin mahdollista on. Summoningin kosketinvoittoisen, puhallinääniä matkivan paatoksen tahtiin voi helposti kuvitella Frodon kumppaneineen Synkmetsään tallustamaan. Pauhaava rummutus kumisee vaaran merkiksi, verenhimoiset örkit rähisevät Protectorin ja Sileniuksen vaihdellessa lauluvastuuta, haltijoiden surumielisinä leijuvat melodiat kietovat lumoihinsa ja Mustien Ratsastajien hiljainen uhka leviää kaiken ylle.
Summoningin kelkkaan ei kannata hypätä ilman ennakkoluulotonta asennetta. Turha odotella kitarasooloja, tarttuvaa riffittelyä tai silmille pomppaavaa kertosäettä. Sen musiikki on suuria tunteita välittävää undergroundia. Perinteisiä soittimia kuullaan, mutta koneilla loihditut äänet ovat myös isossa asemassa. Summoningin tapauksessa niillä kuitenkin luodaan lämpöä, teollisuusmainen kalske on tästä bändistä yhtä kaukana kuin todellisuudentaju Michael Jacksonista. Biisit ovat hitaita, monikerroksisia ja piinaavan kauniilla melodioilla kyllästettyjä. Kaikesta huolimatta Summoning pyyhkii pihamaita kaikilla maailman taidemetallisteilla ja muka syvällisillä goottiryhmillä. Mustien lohikäärmeiden vastapainoksi saadaan mustaa musertavaa kauneutta.
Summoning on loistava esimerkki siitä, että kun työskentely on riittävän päämäärähakuista, veret seisauttavaa ja äärimmäisen tärkeää musiikkia voidaan luoda myös pienen yhtiön suojissa. Kun joku vielä saisi maailman silmät kääntymään. 

Lisää luettavaa