SUPARED: Supared

Michael Kiske on palannut. Hänellä on bändi. Merkitseekö tämä sitä, että eltaantuneet soololevyt voidaan unohtaa? Ei täysin, sillä samanlainen munaton aikuisrocklässytys jatkuu Suparedin debyytilläkin. Kaikki kunnia Kiskelle siitä, ettei hän koskaan tule palaamaan power-meininkiin, jolla taatusti vuolisi enemmän rahaa ja nopeaan tahtiin. Mutta ei sentään aivan harakirilinjoille tarvitsisi lähteä. Kyllä tätä mieluummin kuuntelee kuin slovakialaisen Black Vomit -nimisen synkistelybändin huminaa, mutta se ei ole vielä paljon se.

Jumalauta, kun saksalainen auringonpaiste- ja käsikädessä -symboliikka pääsee valloilleen, on siitä leikki kaukana. Kiske on sanonut, että hän on ok Hansenin ja Grapowin kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että välit Weikathiin eivät ole edelleenkään kunnossa. Musiikillisesti ajatellen se ei ole ihme, sillä toinen pitää itsepintaisesti kiinni lapsellisesta kurpitsahumpasta ja toinen karkailee koko ajan kauemmaksi ainakin ajatuksen tasolla aikuisempaan materiaaliin. Suparedin debyytti olisi voinut ilmestyä heti Chameleonin jälkeen, sillä suuntaukset olivat selvillä jo tuolla hirvityksellä.

Älykkäämpi musiikki ei aina ole nautittavampaa kuin aivoton. Miehiksi kasvettuaan pojat eivät välttämättä tee parempia biisejä. Näitä miettiessäni huomaan, että akustinen balladi That's Why on sittenkin aika komea kipale…