Isojen bändien jakaantuessa herää toive kahdesta hienosta, vähän erilaisesta yhtyeestä. Usein yksi loistava kuitenkin poikii kaksi tasapaksua, räikeimpänä esimerkkinä Judas Priest.
Nightwishin kohdalla tilanne on toinen, sillä eron jälkeisellä albumilla bändi tuntuu vain vahvistuneen. Etukäteen laskettuna mahdollisuudet kahteen hienoon levyyn olivat olemassa, sillä koska Nightwishin haastaminen sen omilla aseilla ei ole järkevää, Tarjan sooloalbumin toivoi ottavan eroavaa näkökulmaa. Osittain näin tapahtuukin, sillä Turunen mainitsee päämääräksi soundtrackin oloisen kokonaisuuden. Elokuvamusiikki on kuitenkin aina taustaa varsinaisille tapahtumille, ja taka-alalle My Winter Stormkin tahtoo jäädäkin; visuaalinen ulottuvuus jää valloittamatta.
Sisäänrakennettuna ideana on tietenkin myös esitellä laulajan molempia osaamisalueita, oopperaluonteista klassisempaa materiaalia ja heviin päin kallellaan olevia kappaleita. Rauhallisissa, sinfonisissa teoksissa lepää tämän levyn voima, sillä Turusen herkempi puoli on My Winter Stormilla rokkiosastoa viriilimmässä kuosissa. Tunnelmapalojen ongelmaksi nousee kuitenkin uskalluksen puute ja radiohakuisuus. Monessa aistillisemmassa kappaleessa olisi ainekset mahtavampaan vaikutelmaan, mutta biisit ajetaan alas juuri sillä hetkellä, kun lupaavan rakentelun pitäisi päätyä kunnon jysäykseen ja kiitoon kohti kliimaksia. Nyt tuntuu sitä, että neljän minuutin tienoille on muurattu seinä: tästä poikki, radiot eivät soita pidempään. Moni hyvä idea tulee rymisten alas.
Hevimmissä vedoissa taas jörnöttää tympeä ja ohkainen metallikitara merkiksi siitä, että tässä tätä heviä nyt olisi. Silloin sinfonisuus tuntuu päälle liimatulta, biisistä irralliselta palikalta eikä kappaleiden luonnollista virtausta synny. Levyn suurin kompastuskivi onkin juuri tilaustyömäisyys. Moni sävellys tuntuu syntyneen kuin pohtien, millaisia elementtejä Tarjan laulamassa kappaleessa pitäisi olla, sen sijaan että olisi kurotettu vaiston varassa kohti kipinöivää biisiä.
Turusen suorituksessa ei ole moitteen sijaa ja tämäkin levy tarjoaa löydettävää niille Nightwishin ystäville, jotka ovat kuunnelleet bändiä enimmäkseen jylhän laulun vuoksi. Musiikillista kokonaisuutta etsivät törmäävät vaisuhkoon keskieurooppalaiselta kuulostavaan goottirock-bändiin, jolla on lajitovereitaan enemmän silmää klassiselle toteutukselle.
Yhdestä loistavasta ei vielä tullut kahta erinomaista. Ehkä seuraavalla levyllä repäistään riuskemmin irti menneisyyden kahleista.
