TARRAKUVA: Turisti

TARRAKUVA
Turisti
Ranka

Tarrakuvan rockissa on toisella yrittämällä jo huomattavasti enemmän pitoa. Turistilla vastaan tuleva yhtye on kypsempi ja varmaotteisempi kuin, mitä viisikon debyyttikiekko Raketti antoi puolitoista vuotta sitten ymmärtää. Monessa biisissä on yhä kovin tavanomaista Suomi-rockisuutta, mutta sen vastavoimana olleesta punk-paahdosta on edetty muutama askel eteenpäin. Yhtyeen kehitystä ikuistamassa on ollut Turistin tuottajana ja sovittajana entinen Kolmas Nainen -kitaristi ja nykyinen Laiska Auringossa Timo Kivikangas. Turistin suhteelliseksi erikoisuudeksi erottuvalla, John Lennonin Imaginea sivuten soundaavalla Format C:llä sovitustyöhön on osallistunut myös Kivikankaan bändikollega Jaan Wessman.
Turistin ensimmäinen kiinnekohta on nasevakoukkuinen Ilkeä, joka ottaa Zen Cafélle ominaisine piirteineen paikkansa ripeän Suomi-rockin ja punkpopin rajalinjalla. Albumin nimibiisi sijoittuu samoin perustein levyn parhaimmistoon. Avaruus osoittaa Tarrakuvan pystyvän tarvittaessa ruhjovampaankin rockiin.
Tarrakuva on tehnyt Turistista edeltäjäänsä paremman levyn, mutta etenkin lauluosuuksista puuttuu yhä se jokin.