TERÄSBETONI: Vaadimme metallia

TERÄSBETONI
Vaadimme metallia
Warner

Kun Teräsbetoni edellisellä kierroksella julisti sanaa metallitotuudesta, bändistä ei voinut olla pitämättä. Ryhmä kuulosti vakuuttavalta jo demoaikoinaan, sillä konsepti on ollut alusta lukien tarkaan mietitty. Lopulta Teräsbetoni onnistui tehtävässään, vaikka yhtyeen puolesta ei olisikaan ollut valmis lyömään likoon kaikkia rahojaan.

Teräsbetonin taituruus ja pääosin Manowarin jalanjäljissä tarpominen nostattavat tunteita pintaan. Siinä on kysymys isojen pikkupoikien pullistelusta, jonka syvemmät merkitykset rajoittuvat sittenkin viattomaan uhoon ja hauskanpitoon.

Oikeastaan Teräsbetoni oli debyytillään parempi kuin esikuvansa moniin vuosiin. Uusi levy onkin sitten asia erikseen. Konsepti on luonnollisesti tuttua kauraa ja hyvä niin, sillä bändi osaa asiansa ja se tuntuu kestävän, vaikka moni on toista epäillyt. Harmillista on, että Teräsbetoni on sortunut samaan kuin Manowar: yhtye on alkanut laajentaa soundiaan ja musiikillinen kunnianhimo on ajanut ohi kokonaisuuden hallinnan.

Teräsbetoni siis sortuu samoihin sudenkuoppiin kuin esikuvansa, mutta paljon aikaisemmassa vaiheessa. Onneksi kysymys ei ole romahtamisesta. Teräsbetonin käsissä väärä metalli tapaa jälleen voittajansa – siitäkin huolimatta, että väkevyydessä on pikkuisen menetetty.