”Lähtee kuin palmun alta”, väitti kiero autokauppias yrittäessään myydä ystävälleni vanhaa Talbot Horizonia. Sama pätee myös Los Angelesin lämmöstä ponnistavaan Terroriin, jonka äkäisessä hardcore-runttauksessa voi kuulla kaikuja aina molemmilta Amerikan rannikoilta kotoiseen Ruotsiin asti.
The Damned, The Shamed paljastaa ensimmäisenä Terrorin vahvimman puolen: yhtye todellakin osaa säveltää monipuolista ja sävykästä jenkki-hardcorea, eikä se kuulosta vain yhdeltä niistä lukuisista NYHC-kopioista, joiden musiikilliset maneerit ovat keskenään yhtenevät ja aina yhtä pakolliset. Onpa sitä lievin ylisanoin luonnehdittu jopa genrensä vanhan koulukunnan uudeksi lipunkantajaksi. Monet Terrorin esikuvista ovat kuitenkin jo aikapäiviä sitten kadottaneet sen energian ja grooven, johon Terror itse parhaimmillaan yltää, joten tuon aseman yhtyeelle mielellään soisikin.
Mutta miksi se Talbot? Se kun alkoi kuitenkin koeajon edetessä vähän yskiä, ja samanlaista vikaa tuntuu löytyvän myös Terrorin moottorista. Olisikin ollut liian helppo arvata, ettei niitä hyviä biisejä riitä sittenkään levyn loppuun asti.