THE CULT: Hidden City

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

THE CULT
Hidden City
Cooking Vinyl

Ian Astburyn ja Billy Duffyn sitkeästi hengissä pitämän The Cultin toisen paluun jälkeiset albumit Born Into This (2007) ja Choice Of Weapon (2012) ovat jääneet huomattavasti vähemmälle kuuntelulle kuin yhtyeen kulta-ajan jylhä trilogia Love (1985), Electric (1987) ja Sonic Temple (1989). Kymmenennellä studiolevyllään The Cult on kuitenkin ihailtavan kovassa iskussa.

Vaikka Astbury joutuukin paikoin punnertamalla korvaamaan äänestään vuosien myötä karissutta sisäsyntyistä uhkaavuutta, niin The Cultin tavaramerkit toimivat Duffyn voimakitaroinnin johdolla ja jälleen kerran Bob Rockin tuottamana loistavasti. Dark Energy avaa pelin glam rockia ja Astburyn ikiaikaisesta intiaanimystiikkakiinnostuksesta kielivää beatiä sekoittavana jytänä. No Love Lost, Hinterland ja Heathens etenevät maanvyöryn vääjäämättömyydellä ja etenkin ensin mainitun kertosäkeeseen kiteytyy The Cultin lähes pyhyyttä lähestyvä majesteettisuus.

In Blood vakuuttaa The Cultin olevan väkevä myös rauhoittuneena. Birds Of Paradisella pilkahtaa bändille vanhastaan tuttu goottivivahde ja häkellyttävän kauniit Lilies ja Sound & Fury shokeeraavat kovan volyymin vastakohtina. Jälkimmäisen lauluun Astbury kaivaa itsestään esiin David Bowien veroisen croonerin.

Hidden Cityllä The Cult todistaa paitsi oman elinvoimansa myös sen kuinka voimaannuttavaa ja mieltä ylentävää vuorenvarmuudella jyräävä hard rock voi parhaimmillaan olla.

Lisää luettavaa