THE CULT: Beyond Good And Evil

Ian Astbury ja Billy Duffy pistivät Cultin telakalle vuonna 1995, mutta niin kuin rockissa usein käy, routa ajoi nämäkin miehet takaisin vanhan leipäpuun äärelle. Astburyn Holy Barbarians ja Duffyn Coloursound-kokeilu entisen Alarm-vokalisti Mike Petersin kanssa olivat niin vaatimattomia menestyksiä, että Cultin paluu oli vain ajan kysymys. Ja kun vanhaan on palattu, niin Beyond Good And Evilillä se tehdään myös kunnolla. Virallisen Cult-trion täydentää edellisen pestinsä jälkeen muun muassa Guns N' Rosesiin hairahtunut rumpali Matt Sorum ja tuottajan jakkaralle on istunut niinikään Cult- kokemusta omaava jytinäspesialisti Bob Rock.
Loisteliaita hirviöriffejä luukuttava Beyond Good And Evil on myös suuren ja mahtavan tuolla puolen. Cult on yhä sankarillisen hard rockin synonyymi. Ylevyys ja dramaattisuus ilmenevät jo biisien nimissä ennen kuin levyltä on vyörynyt ilmoille ensimmäinenkään megalomaaninen riffi. The Saintin avaussanat "Hail the guitar" pätevät läpi levyn. Ian Astbury jylisee vokalistina vanhaan malliin eikä kaakko Billy Duffylle riitä. Laveaa ja syvää soundia pauhaavan kitaravahvistimen nuppi on käännetty suoraan etelään.
She Sells Santuaryn tai Love Removal Machinen tasoisia biisejä Beyond Good And Evil ei sisällä, mutta muutoin Cult lyö rockiaan yhtä isolla lekalla kuin parhaina päivinään. Ja kun Andy Warholin supertähdistöön kuulunut Edie Sedgwick antoi aikoinaan aiheen Cultin kauneimpaan balladiin, myös Beyond Good And Evilin suvanto inspiroituu samalta suunnalta. Nico on balladinen kunnianosoitus Velvet Undergroundin edesmenneelle laulusolistille.