THE DEAD WEATHER: Dodge And Burn

THE DEAD WEATHER
Dodge And Burn
Third Man Records

Jack Whiten ja The Kills -yhtyeestä tutun Alison Mosshartin johtama The Dead Weather on palannut muutaman vuoden sapattitauolta takaisin levyttäväksi yksiköksi. The Dead Weather on aina avoimesti kantanut projektibändin leimaa otsassaan eikä tilanne ole Dodge And Burnin myötä muuttumassa. Kiertuetta ei totutusti ole tulossa ja sekä White, Mosshart että Queens Of The Stone Agessa vaikuttava Dean Fertita ovat jo ehtineet palata varsinaisten leipätöittensä ääreen. Kun tämän taustayhtälön ottaa huomioon, ei ole ihme että Dodge And Burn on huolimaton teos – sekä sanan myönteisessä että kielteisessä merkityksessä.

Periaatteessa The Dead Weatherilla ovat kaikki palikat hyvin kasassa. Mosshart on yksi tämän sukupolven parhaista rocklaulajista ja isossa roolissa oleva Fertita on paitsi oivaltava muusikko, myös kelpo lauluntekijä. Whiten saavutuksia ei tässä yhteydessä liene edes tarpeellista avata. Huippukohdista Zeppelin-henkinen I Feel Love ja levyn päättävä Impossible Winner ovat todellista laatutavaraa, mutta mukaan on mahtunut yksi todellinen aivopierukin – Jack Whiten hämmentävän kömpelö Three Dollar Hat, joka on suoranainen apinointi Nick Caven Stagger Lee -murhaballadista. Tämän White saa suoraan ottaa syntilistalleen, oli kyse terapiaprojektista tai ei.