Trumpetisti ja eräänlainen laulaja Chet Baker (1929-1988) oli länsirannikkolaisen cool jazzin tyyliniekka, jonka postuumia mainetta kauniit kasvot ja hämärään kuolemaan päättynyt traaginen jazz-elämä ovat kasvattaneet arvaamattomiin mittoihin. Timo Kiiskistä luonnehdittakoon suomalaisen populaarimusiikin tyylisuuntien risteyksissä operoivaksi yleismieheksi, joka on minulle käytännössä uusi tuttavuus.
En tiedä, tarvitsevatko Chet Bakerin ihailijat, tai maailma yleensäkään, tätä albumia. Suomenkielisiä tulkintoja kuunnellessa kuitenkin kasvaa varmuus siitä, että levyn tekeminen on ollut Kiiskiselle tärkeää. Myöskään vahvan soittajakaartin paneutumista ei voi epäillä, ja työryhmä onnistuu kunnianosoituksessaan. Koruttomat sanoitukset välittävät kaiken tarpeellisen kaihon, epätoivon pysyvyyden ja onnen väliaikaisuuden. Verneri Pohjolan trumpetti tasapainoilee vaivattoman viileyden ja korttitalomaisen haurauden välillä.
Laulajana Chet Baker ei sävähdyttänyt taidoillaan tai äänivaroillaan, vaan intiimillä otteella. Niin tekee Kiiskinenkin, mutta ehkä hän olisi voinut tinkiä hieman aitoudesta ja tuoda tulkintoihin pikkuisen enemmän voimaa.