Papin poika McRae oli nimeään debyyttinsä aikoihin vuonna 2000 lukuisten musiikkidiggarien huulilla ja miehelle povattiin useammassakin yhteydessä valoisaa tulevaisuutta. Vuodet kuitenkin vierivät nopeasti ja nopea oli myös tahti, jolla muut tekijät pyyhkäisivät Tomin ohitse. Tämä siitäkin huolimatta, että McRae julkaisi säännölliseen tahtiin hyviä levyjä, joista erityisesti Just Like Bloodin (2003) ankara ripitys pysäyttää yhä. Jälkikäteen on ehkä hyvä viisastella, mutta harvoin näin alakuloisella ja hartaalla musiikilla on maailmoja valloitettu.
Voisin kuvitella, että McRae on kuitenkin tilanteeseensa varsin tyytyväinen. Saahan mies tehdä musiikkia omilla ehdoillaan välittämättä markkinoiden tai pukupaviaanien odotuksista. Ne, joille Tom McRaen musiikki merkitsee jotain, löytävät sen vaikka se olisi kivenkoloon piilotettu. Ja vaikka suursuosio jäikin mieheltä saavuttamatta, muutaman vuosikymmenen kuluttua seuraajien joukko on varmasti nykyisestä vain kasvanut.
Kuten kaikki McRaen aiempiin levytyksiin tutustuneet tietävät, varsinainen uudistuminen ei kuulu miehen palettiin. The Alphabet Of Hurricanes ei siis suuremmin eroa McRaen aiemmista levyistä, niin hyvässä kuin pahassakaan. Pientä irtiottoa voi toki havaita esimerkiksi Please-biisistä, jolla McRae astuu luontevasti David Byrnen ja Paul Simonin viitoittamalle tielle – ei tosin aivan ensimmäistä kertaa urallaan.