Marraskuun Meksikon-keikoista tuli niin pahasti takkiin, että koko bändi ojensi laulaja Ronny Thorsenille tilinumeronsa, ilmoitti eroavansa ja häipyi takaisin Norjaan. Kaikki sovitut keikat seis ja Thorsen tyhjän päälle. Viides levy Existentia oli kuitenkin jo valmis.
Edellisalbumi Free Fall Into Fear väläytti Trail Of Tearsin kyvykkyyttä. Naislauluja oli karsittu ja toinen miesääni, Kjetil Nordhus, hehkui lämpöä puhtaalla laulullaan. Äkkipikaiset kappaleet ryntäilivät jyrkän metallisesti.
Existentia tasaa edeltäjänsä vauhtia ja vaalentaa vallinnutta mustuutta. Se tuo musiikin takaisin gootimpiin tunnelmiin ja panostaa kurituksen sijaan jylhyyteen ja juhlavuuteen. Trail Of Tears pärjää kyllä molemmissa ympäristöissä, ja molempia se tietysti hyödyntääkin, mutta Carrier Of The Scars Of Lifen kaltaista huomionvangitsijaa ei tällä levyllä ole. Se on pettymys, sillä bändi tuntui Free Fall Into Fearilla ja erityisesti tuolla kappaleella löytäneen etsimänsä.
Miehistönvaihdoksissa ei välttämättä käy kuinkaan. Trail Of Tears on tehnyt tasaista jälkeä, mutta ei mitään niin poikkeuksellista, mitä ei pätevien muusikoiden kanssa voisi toistaa ja jalostaa. Nordhusin värisyttäviä lauluosuuksia tulee tosin ikävä.