TROUBLE BOUND GOSPEL: Trouble Bound Gospel

Arvio julkaistu Soundissa 04/2007.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.
Makke Luojuksen luotsaama retkue aloitti mökäämisensä reilusti viime vuosituhannen puolella alkuaikojen Crampsin ja Jon Spencer Blues Explosionin sukuisella räyhärokilla. Ilmaisu on vuosien saatossa laajentunut, mutta basistia kvintetiksi kasvaneeseen bändiin ei vieläkään ole hankittu.

Arvio

TROUBLE BOUND GOSPEL
Trouble Bound Gospel
Sporting Life

Makke Luojuksen luotsaama retkue aloitti mökäämisensä reilusti viime vuosituhannen puolella alkuaikojen Crampsin ja Jon Spencer Blues Explosionin sukuisella räyhärokilla. Ilmaisu on vuosien saatossa laajentunut, mutta basistia kvintetiksi kasvaneeseen bändiin ei vieläkään ole hankittu. Eikä ole tarviskaan, sillä Trouble Bound Gospelin nykykokoonpanon vahvuus onkin kitaristien yhteispelissä. Silloinkin kun yleissoundiin kaipaisi lisää läskiä vaikkapa tukevamman bassarisoundin muodossa, kitarat rokkaavat ja kutovat mainioita rytmi- ja melodiakuvioita.

Levyn avaava Running Down sotkee soulia, autotalliriffittelyä ja Rolling Stonesia tarttuvasti. Se myös määrittää pitkälti pitkäsoiton tyyliskaalan. Kaistalta koukkaillaan sivuun We Gotta Get Timen dramaattiseen poppiin tai Thingamajigin sekopäiseen paahtoon, mutta keskiääninen yleissoundi ja omintakeinen laulutulkinta tekee kaikesta musiikkityyliä nimeltä Trouble Bound Gospel.

Kynnyskysymykseksi nousee nimenomaan Luojuksen ärjyntä. Soulahtavat naistaustalaulajat, kosketingroovailut ja perkussiot tuovat levylle vaihtelua, mutta päävokaaleihin toivoo lisää sävyjä. 

Lisää luettavaa