TROUBLE BOUND GOSPEL: Down The Rabbit Hole

Arvio julkaistu Soundissa 08/2005.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Taas trioksi kutistunut Trouble Bound Gospel merkitsi Turkua rock-kartalle jo kauan ennen Boomhaueria ja Sweatmasteria. Isot otsikot ovat kuitenkin yhtyettä kartelleet.

Arvio

TROUBLE BOUND GOSPEL
Down The Rabbit Hole
Sporting Life

Taas trioksi kutistunut Trouble Bound Gospel merkitsi Turkua rock-kartalle jo kauan ennen Boomhaueria ja Sweatmasteria. Isot otsikot ovat kuitenkin yhtyettä kartelleet. Osiltaan se on varmasti asennekysymys, vaikka vain komeana vinyylipainoksena ilmestyvää Down The Rabbit Holea kuunnellessa tulee mieleen, että vetovoiman laillakin on sormensa pelissä.

Xysma- ja Shake-kitaristi Olli Nurminen on tuonut mukaan tunnistettavaa soittotapaansa Makke Luojuksen kantaessa silti kaiken vastuun biisinteosta. Let´s Get Physicalin kuumankosteasta tunnelmasta ilmaisua on yksinkertaistettu ja soundeiltaan ollaan taas garage-estetiikan parissa. Iloisesti kilkattavat koskettimetkin on korvattu kolkosti soivalla pianolla.

Parhaimmillaan Down The Rabbit Hole on 60-luvun Rolling Stonesin tapaan leppoisasti rullaavissa rock-patinaa henkivissä Gamessa ja Safarissa, kun taas Transparent ja ahdistavaa blues gospelin katumusta henkivä Spirit Moves Slowly saavat keskittymisen herpaantumaan. Olisivatko nekin kotonaan kokonaisuudessaan vakavammassa yhteydessä? 

Lisää luettavaa