TULENKANTAJAT: Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2003.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.
Kuinka käy Tulenkantajien, kuului kysymys Pokon ja Flegmaatikkojen yhteistyön päätyttyä. Ei hätää, kolmannen kokopitkänsä äänittänyt yhtye kuuluu voivan hyvin kaikin puolin.

Arvio

TULENKANTAJAT
Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti
Poko

Kuinka käy Tulenkantajien, kuului kysymys Pokon ja Flegmaatikkojen yhteistyön päätyttyä. Ei hätää, kolmannen kokopitkänsä äänittänyt yhtye kuuluu voivan hyvin kaikin puolin.

Uuden levyn saatesanoissa Tulenkantajien inspiraation lähteiksi nimetään niin Miles, Donald Byrd kuin Dr. Johnkin, ja tietysti viime vuosina ajankohtainen Fela. Niinikään DJ. Quikin ja brutaalin Brotha Lynch Hungin kaltaiset länsirannikon legendat saavat huomiota. He tuntuvat kuuluvan Tulenkantajien musiikissa Slyn ja kumppaneiden tavoin, hyvin kevyesti kenties tyyleissäkin mutta pääasiassa rytmeissä – ylipäätään hieman yllättäen, sillä sanoituksissa funky yhtye jättää itselleen liikkumavaraa.

Jos tilavasti soivalla ja entistä rohkeammin sovittavalla yhtyeellä pyöriikin lainasävel, se kirjoittaa Suomesta hyvin paikallisesti, pohjoisesta, kuin suuren järkytyksen vallassa. Hannibal Stark ja Herra Soppa lähestyvät arkipäivää ja huolenaiheitaan kunnianhimoisesti ja persoonallisesti mutta väistyvät kriittisissä pisteissä pitkien instrumentaalien ja kaukaisen, juurevan soinnin tieltä. Lopulta jäljelle jää entistä viimeistellympiä runkoja ja häkellyttävän väkevä teema aihioineen. Minkäänlaista tendenssiä ei kuitenkaan ole havaittavissa, vaikka "mul on kivireki vedossa/Pelkästä tulevaisuuden pelosta".

Ohueksi jäävän lp:n kannessa rouva presidentille tarjotaan vaahtosammutinta syntymäpäivälahjaksi. Sille kuulemma olisi käyttöä, ja vinkiksi lahja on kääritty sanomalehteen, traagisiin lehtileikkeisiin, jotka kertovat Tulenkantajien pieniä tarinoita päihteistä ja eriarvoisuudesta, yön kansasta ja ennenaikaisesta poismenosta. 

Lisää luettavaa