The Black Dahlia Murderin death metal ei ole raskasta tai julmaa, vaan pikemminkin voimaannuttavaa ja innostavaa. Osittain tämä on viehättävän orgaanisen soundimaailman ja välillä jopa power metalia lähestyvien soolojen siivittämää, ja ansiokkainta yhtyeen uudella levyllä – kahdeksannellaan – onkin miellyttävä melodiataju, joka puskee esiin jopa turboahdetun tuotannon ja dynamiikkaa kaihtavan soitannan alta. Nopeusmittari on koko ajan täysillä ja kitaroissa on enemmän nuotteja kuin viivastolle mahtuu, mutta moinen äärimmäisyyskään ei onnistu hävittämään alleen jopa klassisesta musiikista lainaavia sävelkuljetuksia. Metalcorenkin asenneilmasto nostaa näissä murskajaisissa päätään.
Vaikka lehdistötiedotteessa puhutaan kovaan ääneen antikristillisistä arvoista ja döödiksen nokturnaalisesta viitekehyksestä, The Black Dahlia Murder ei ole oikeastaan tippaakaan pelottava yhtye, vaan pikemminkin seuraava jatkumo janalla, joka on alkanut jostakin In Flamesin ja Children Of Bodomin salonkikelpoisista melodeath-kokeiluista. Teknistä kyllä, tunnelmallista ei niinkään.
