The Black Dahlia Murderin aiempien levyjen kanssa on tullut painittua erä jos toinenkin, mutta pitävä ote on aina jäänyt saavuttamatta. Bändin rouskuttavalla mörkölaululla, jyrkällä deathmetallilla, metalcorella sekä kaukana taustalla kaikuvalla Ruotsi-mallin melodeathillä kyyditetty modernin äkäinen jenkkipaahto on toki mielenkiintoista, ja leimallisen tyypillistä juuri Metal Blade -yhtiölle, mutta lamppu on jäänyt syttymättä.
Deflorate korjaa asetelmia. Se on äärimmäisen raskas levy, jonka skaala revähtää Cradle Of Filth -tyylisestä narskutuksesta Morbid Angelia muistuttaviin betonimuureihin. Kitarasta toiseen kimpoilevista sooloista ja loiventavista melodisista vuorotteluista voi vetää viivaa The Hauntediin. Identiteetti on puhkeamaisillaan koko ajan, vaikka heikompien kappaleiden kohdalla, tai liian monen samanlaisen jälkeen, ajatus kaavamaisesta jenkkiyhtyeestä palaakin.
The Black Dahlia Murder on esimerkki herkeämättömästä tykittäjästä, mutta myös väliinputoajasta: se ei ole mikään Vader, joka tinkimättömällä murskatyylillään lanaa kaiken, eikä liioin Unearth, jonka melodisuus kutoo lämmikettä kylmän kehikon ympärille. Silti Deflorate on porras ylöspäin: tämän jälkeen piiput ovat sopivasti rasvassa.
