TWILIGHTNING: Plague-House Puppet Show

Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Twilightningin viime vuonna ilmestynyt debyytti oli oikein hyvä päänavaus, joskaan bändi ei ollut vielä sellaisessa iskussa, johon sen kyvyt riittävät. Matka demoista debyyttiin on ollut varsin lyhyt, mutta debyytin ja tämän kakkoslevyn kohdalla puolestaan pitkä.

Arvio

TWILIGHTNING
Plague-House Puppet Show
Spinefarm

Twilightningin viime vuonna ilmestynyt debyytti oli oikein hyvä päänavaus, joskaan bändi ei ollut vielä sellaisessa iskussa, johon sen kyvyt riittävät. Matka demoista debyyttiin on ollut varsin lyhyt, mutta debyytin ja tämän kakkoslevyn kohdalla puolestaan pitkä. Twilightning on mennyt reilun askeleen eteenpäin kaikilla sektoreilla.

Ensimmäisellään yhtye oli hieman varovainen, jopa ujo. Bändi toimi hyvin, mutta yksilösuorituksilla se ei herkutellut. Nyt on kokonaan toisin. Laulaja Heikki Pyyhtiästä on kovaa vauhtia tulossa suomalaisen metallin laulajakatraan ykkösnimiä. Hänen vahva äänensä ottaa paikoin mittaa jopa Marco Hietalasta. Myös kitaristit ovat saaneet hommansa järjestykseen, ja työssä on herkullista tyylittelyä.

Twilightningin tyyli on niin ikään löytänyt paikkansa. Selkeät voimametallivaikutteet ovat lipuneet takavasemmalle ja kunnon kasarimeininki ottaa niskalenkkiä. Sävellykset ovat jo sinällään vahvoja, mutta kun bändi kuorruttaa herkkupalansa rikkailla ja monipuolisilla nyansseilla, napakymppi alkaa olla jo lähellä.

Twilightning on sikäli poikkeuksellinen suomalaisbändi, että sen kappaleissa ei soi tavanomainen melankolia. Tyylillisesti vastaavia yhtyeitä on tavallisesti löytynyt länsinaapurista, mutta ne harvemmin osaavat maustaa musiikkiaan yhtä intensiivisillä melodiarakenteilla.

Twilightningin nousukiito on selvästi alkanut ja maailma on auki. 

Lisää luettavaa