Jari Oisalo on odottanut viitisen vuotta turkulaisen lähikaupan edustalla päästäkseen ostamaan hammastikkuja. My Bloody Valentinelle kumartava surinaindie eli uutta tulemistaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Muutama vuosi jäävuoren huipun jälkeen Oisalo haluaa kaivaa töhnät hampaiden välistä.
Ajatuksena jälleen uusi MBV:lle kumartava yhtye kuulostaa hivenen lannistavalta. Oisalo kumartaa esikuviaan kuitenkin niin vastustamattoman vapautuneesti ja häpeilemättä, että tuloksena on heittämällä vuoden parhaita kotimaisia albumeita. Harvalla riittää rohkeutta tarttua jo läpikoluttuun trendiin, ja juuri se on keskeinen Tyynyjen vetovoiman salaisuus. Musiikista käykin ilmi, ettei Oisalolle kyse ole mistään trendistä. Yhtenäinen, melodisesti rikas ja abstrakteista tuokiokuvista koostuva levy kuulostaa syntyneen päämäärätietoisen ja pitkän kypsyttelyn tuloksena.
Jos Ystävät hämärän jälkeen olisi tehty Suomessa 1990-luvun alussa (soundien puolesta se olisi hyvin voitu tehdäkin), levy olisi väistämättä klassikko suomalaisen indien kaanonissa ja vaikuttanut genren kehitykseen siinä missä Karkkiautomaattikin. Ystävät hämärän jälkeen olisikin pitänyt tehdä Suomessa jo yli 20 vuotta sitten.