Harvaan yhtyeeseen määre ”kiinnostava” soveltuu yhtä hyvin kuin Ulveriin. 1990-luvulla lyhyen mutta merkittävän uran blackmetalin parissa tehnyt kameleontti jäi sittemmin flirttailemaan elektronisemman musiikin pariin, mutta minkään kahden levytyksen välissä se ei ole suostunut pysymään täysin paikallaan.
Alkuun Wars Of The Roses kuulostaa näennäisessä orgaanisuudessaan ja seesteisyydessään Shadows Of The Sunin (2007) jatkeelta – ja toiselta kantilta katsottuna näillä kahdella ei olekaan mitään tekemistä keskenään. Jos Ulveria on joskus kritisoitu siitä, että se ei tee ”oikeaa” musiikkia, Wars Of The Roses hämmentää pakkaa entisestään. Se liukuu jossain poprockin ja ambientin välimaastossa kuulijaa väistellen, ja painottuu viimeisen 15-minuuttisensa ajan lähinnä runonlausuntaan.
Ulveria ei voi kuvitella ilman ristiriitoja. Kun levyn nimen perusteella voisi odottaa historiallista konseptilevyä, suuntaakin sen ensimmäinen kappale February MMX välittömästi jonnekin aivan muualle. Avauksen suoraviivaisuus muuttuu sekin nopeasti hauraaksi ja vaikeaselkoiseksi, eikä kokonaisuudesta ole kovinkaan helppo saada yleispätevää käsitystä.
Kuunneltavaa tässä riittää vielä pitkäksi aikaa, ja sen ansan Ulver on aina osannut asettaa.
