UNISONIC: Unisonic

UNISONIC
Unisonic
Edel

Jos kuvittelit Unisonicin tarjoavan ilmaislipun menneisyyteen avaintenhaltijan puheille, vedä henkeä ja mieti uudelleen. Niin upea asia kuin Michael Kisken ja Kai Hansenin asteleminen samaan studioon onkin, pitää muistaa, että Hansen tarjoutui Kisken ja Pink Cream 69 -jätkien bändiin prosessin jo käynnistyttyä, kesken matkan. Lähtökohta ei siis edes voinut olla Helloween-päivien uudelleen lämmittely. Tässä haetaan isoa kalaa ammatillisemmin, ei vanhoilla löylyillä.

Levy, joka alkaa samoilla sanoilla kuin Deep Purplen Stormbringer ja lainaa säkeistön laulurytmiä, ei pyri Keeper Of The Seven Keysin toistoon. Eikä sillä ole mitään tekemistä powermetalin kanssa. Herrat itse muistuttavat, ettei Unisonic ole edes hevibändi, vaan pesun kestävä hardrockpumppu. Pelikenttä on heti lähtiessä laajempi, mikä taatusti sopii Kisken ajatteluun.

Debyytin ydin on siinä, ettei se pyri tarjoamaan hienouksia, vaan perustavaraa pikkuisen paremmin toteutettuna. Unisonic rokkaa hienosti, mutta kulkevan hardrockin mausteet ovat jo nyt ilmeiset: popmaiset melodiat, AOR-kaiut ja heti korviin ottava, koko levyn läpileikkaava hyväntuulisuus. Ja leimallisen yksinkertaiset biisirakenteet, jopa hittimäiset sellaiset.

Unisonic on kaukana täydellisestä, mutta se on helppo ja mukava kuunnella, ja se jättää hymyn kasvoille. Samalla se on  parasta, mitä Kiske on ollut tekemässä kahteen vuosikymmeneen. Kun Hansen on mukana, tästä voi kerrankin syntyä jotain suurempaa.