UNKIND: Ei mitään

Suomalaisen hardcoren peruskalustoon jo kymmenen vuotta kuulunut Unkind on tehnyt hommiaan omaan tahtiin niin, että periodiluontoisuudesta on tullut bändille suorastaan tapa. Vuonna 2003 ilmestynyt Mieliemme tuhkasta -albumi sai punkpiireissä haltioituneen vastaanoton ja on vaikea nähdä miksi Ei mitään ei yltäisi samaan.

Kahta huutajaa aiemmin paljon leimallisemmin käyttäneen Unkindin viime vuosien ainoa muutos profiloituu laulupuolelle, kun varsinaista solistia Janne Manniota täydentää vain kitaristi Tommi Mutkan karjuminen. Vauhtia piisaa tälläkin kertaa, mutta yhtyeen edustaman tyylin rankkuus syntyy kappaleiden ahdistavasta tunnelmasta ja sitä toiseen potenssiin kohottavasta raskaudesta. Etenkin basso-osuuksien korostamisella musiikkiin saadaan kaivattua jytisevää yleisilmettä, jota kaksi kitaraa onnistuneesti komppaavat. Aivan koko aikaa soundit eivät kuitenkaan tue riittävästi genressään erinomaisia biisejä. Etenkin rummuissa olisi kaivattu Tragedyn albumeiden tapaista hyökkäävää sarjatulisoundia.

Tekstien ankea maailma ottaa kantaa niin Bagdadin pommituksiin, yksilön vapauden häviämiseen ja nyky-yhteiskunnan näköalattomuuteen perinteisesti, mutta aina yhtä ajankohtaisesti. Unkindin näkemyksestä kertoo myös albumin rakentaminen juuri pitkäsoitoksi eikä nipuksi biisejä aseteltuna peräkkäin. Puolivälissä akustisuudestaan huolimatta painostava Talviaurinko jakaa levyn kahteen osaan ja Babi Jar -instrumentaali päättää levyn syvälle kaivautuvissa slaavilaissävyissään