Uskaliasta tasapainoilua uushardcoren maastossa – Every Time I Dielta suunta hukassa

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Mirko Siikaluoma.

Arvio

Every Time I Die
Low Teens
Epitaph

Buffalosta kotoisin olevan Every Time I Dien musiikkia voi kutsua hyvällä syyllä metalliseksi hardcoreksi. Low Teens on yhtyeen kahdeksas studioalbumi ja yhtyeen omien sanojen mukaan heidän kiihkein tuotoksensa tähän saakka.

Vaikka keskimäärin levyn pohjavire on synkkä ja kolkko, on Every Time I Dien musiikissa kuultavissa voimakkaita kaikuja southern rockin suunnalta. Etenkin neljäntenä levyltä löytyvä Two Summers tuo tätä puolta esille ja on sävyiltään kuin suoraan repäisty Downin repertuaarista.

Low Teens tasapainottelee suurimman osan ajasta hardcoren ja sludgen välimaastossa. Hetkittäin bändin viljelemät äkkinäiset suunnanmuutokset tuntuvat raikkailta, mutta jättävät pitemmän päälle jotain hampaankoloon. Albumi tuntuu etsivän suuntaansa biisi toisensa jälkeen.

Low Teensilla on energiaa, intohimoa ja äkkivääryyttä, joita kelvolliselta hardcore-levyltä kaipaakin. Paikoitellen bändin paahto on raskasta kuunneltavaa, varsinkin kun mikään kappale ei loista levyltä toistaan kirkkaampana. Every Time I Dien eväät näyttävät ohittaneen parasta ennen -päivämääränsä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa