THE VERVE: This Is Music: The Singles 92-98

Arvio julkaistu Soundissa 12/2004.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.
Muistatteko vielä, miten hassulta Richard Ashcroft näytti yhtyeensä alkuaikojen kuvissa?

Arvio

THE VERVE
This Is Music: The Singles 92-98
Virgin

Muistatteko vielä, miten hassulta Richard Ashcroft näytti yhtyeensä alkuaikojen kuvissa? Silmät selällään, huulet törröllään mies teki oikeutta liikanimelleen "mad". Tarinan mukaan (The) Verve tuhlasikin ensimmäisen levynsä ennakot huumeisiin ja sulkeutui neljän seinän sisälle. Kovin suurta inspiraatiota ei laittomien aineiden käyttö antanut. Singlekokoelman vanhempi materiaali on aika päämäärätöntä jamittelua.

Toisen albumin aikaan visio oli jo paremmin kasassa. Se kuitenkin kristallisoitui lopullisesti vasta yhtyeen kertaalleen hajottua ja Ashcroftin otettua täyden vastuun laulujen kirjoittamisesta – lopputuloksena miljoonia myynyt Urban Hymns ja sen neljä singlejulkaisua, joiden joukossa kaikkien tuntema Bittersweet Symphony. Kahdesta julkaisemattomasta raidasta This Could Be My Moment ei ole lainkaan hullumpi. 

Lisää luettavaa