VOLCANO CHOIR: Repave

Arvio julkaistu Soundissa 10/2013.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

VOLCANO CHOIR
Repave
Jagjaguwar

Bon Iveristä tutun Justin Vernonin toinen yhtye Volcano Choir tekee kiehtovaa musiikkia. Kokoonpanon kakkosalbumilla hitaasti avautuvat sovitukselliset ratkaisut, kryptiset sanoitukset ja Vernonin herkkä mutta itsevarma lauluääni yhdistyvät stadionluokan soundeihin ja valtameren kokoisiin tunteisiin. Yhdistelmä vaatii sulattelua.

Kevyenä taustakuunteluna Repave on jäädä kokoelmaksi mitäänsanomattomia sävellyksiä. Vernonin vahvasti kaiutettu ääni on miksattu osaksi muun yhtyeen sointia, toisinaan sooloinstrumentiksi, toisinaan taustalle. Vertailut Coldplayhin ja 80-luvun voimaballadibändeihin eivät ole tuulesta temmattuja. Välillä albumi on hukkua omaan äänenpaljouteensa, kappaleisiin kun ei ole varsinaisesti yritetty pumpata hittipotentiaalia.

Kirkkaimmat hetket ovat silti upeita. Levyn avaava Tiderays johdattelee osuvasti albumin tunnelmaan, majesteetillisesti kasvava Byegone soi uljaammin kuin juuri mikään ja Almanac osoittaa, kuinka kekseliäisiin sovituksiin Volcano Choir kykenee.

Ja kaiken tämän keskellä lauletaan seksistä niin kuin vain ujot runopojat hurjimmillaan voivat. ”Shameless and humming / like a violent strumming / we were gonna hit every mark, in stark”, Vernon laulaa Alaskansissa, eikä voisi kuulostaa vähempää räppäriltä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa