VUK: Exile!

Arvio julkaistu Soundissa 01/2004.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.
Uskon Vukin hykertelevän tyytyväisenä, kun kerron, että hänen debyyttialbuminsa on hämmentävä. Siihen tämä reilu parikymppinen, ikänsä Suomi-USA-väliä seilannut neito on takuulla pyrkinytkin. Exile!

Arvio

VUK
Exile!
Verdura

Uskon Vukin hykertelevän tyytyväisenä, kun kerron, että hänen debyyttialbuminsa on hämmentävä. Siihen tämä reilu parikymppinen, ikänsä Suomi-USA-väliä seilannut neito on takuulla pyrkinytkin. Exile! on omailmeinen ja tinkimätön yhden naisen teos alusta loppuun, mikä levyn suuri ansio onkin, valitettavasti lähes ainoa.

Vukin aseina ovat monotoniset rytmit, joita hän paukuttaa esiin niin vesilaseista kuin tietokoneesta, sekä äärimmäisen intensiivinen ja oikeaa virettä välttelevä lauluääni. Näillä eväillä hän on kasannut nipun keskenään varsin erityylisiä, mutta samanhenkisiä biisejä.

Vuk luottaa karismaattiseen tyyliinsä, mutta albumia hän ei saa kantamaan. Hän ei ole vaivautunut juurikaan säveltämään useimpia biisejään, vaan ne ovat lähinnä biisimittaan venytettyjä ideoita. Monotonisuus toki voi olla tyylinä tehokas, mutta jonkinlaista dramatiikkaa biisien sisällä soisi kehittyvän.

Exile! alkaa parilla vähäeleisellä biisillä, joissa vinksahtaneen rytmipohjan päälle on lisätty vahvasti kaiuettua laulua, ja jotka eivät houkuttele jatkamaan levyn kuuntelua. Levyn puolivälissä kuullaan onneksi kaksi "oikeinta" sävellystä, pehmeästi keinuva ja kiehtovan särmikäs tanssibiitin kuljettama Anatomy sekä hyvin PJ Harvey -henkinen raadollinen kitararock Something Sinister. Nämä ovat myös levyn kuuntelua kestävimmät kappaleet.

Exile! olisi sietänyt jäädä Vukin pöytälaatikkoon, mutta toisaalta on hyvä, että hän on saanut julkaista täysin omaehtoisen debyytin. Tämän jälkeen hän ehkä malttaa keskittyä kasaamaan koherentimman paketin. Jos tällaisen persoonan saisi valjastettua hyvien biisien ja tyylitajuisen tuottajan armoille, voisi lopputulos olla hyvinkin vaikuttava. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa