THE WALLFLOWERS: Red Letter Days

Jacob Dylanin asemaa ei käy kateeksi. Kaikkien lauluntekijöiden henkisen isän poika on perinyt XXL-kokoiset saappaat, joissa riittää täyttämistä. Vertailu pappa-Bobiin on tietenkin hölmöä, sillä siinä missä isukki sai aikanaan innoituksensa Woody Guthrielta ja kumppaneilta, Jacob sai kicksinsä The Clashiltä ja The Jamilta.

Wallflowers ei silti kuulosta kolmannen sukupolven brittipunkilta, onhan 32-vuotiaan artistin nuoruusvuosista jo reilusti aikaa. Yhtyeen soinnissa on kyllä moninaisia vaikutteita, mutta tyhjänpäiväisimpään keskitien jenkkirockiinkaan sitä ei voi niputtaa. Siitäkään huolimatta, että levyn avaava ja ensisingleksi valittu When You´re On Top on melko tyhjänpäiväinen rallatus. Toimivaa, soljuvaa kitarapoppia edustavat How Good It Can Get? ja Everything I Need, jotka kuulostavat selviltä singlevalinnoilta. Slovaripuolen siipiä kokeillaan myös onnistuneesti, raskaampaa riffittelyä kuullaan raidalla Everybody Out Of The Water. Päätöspala Pleasantville on nimensä mukainen mukava poplaulu, vaikka Mukavalassa onkin sen mukaan jokin mennyt pahasti pieleen.

Jacob Dylan osaa tehdä melodista poppia ja hyviä kertosäkeitä, mutta hän tuntuu poukkoilevan edestakaisin kuin ei olisi varma suunnastaan. Wallflowers kuulostaa kelpo bändiltä, mutta omaleimaista tunnistettavuutta siitä on vaikea löytää. Sen puute ei ole aivan mitätön asia, vaikka muodollisesti kaikki olisikin muuten kunnossa.