Runsaasta soolotuotannosta huolimatta Willy DeVillen uran tähtihetket löytyvät yhä Mink DeVille -yhtyeensä linjakkailta latinoromantiikkaa huokuvilta levyiltä vuosien takaa. Pistolalla 57-vuotias DeVille jatkaa siitä, mihin Crow Jane Alleyllä (2004) jäi.
Pistolalla DeVille yltää parhaimpaansa vain välähdyksenomaisesti. Tähän ovat ennen muuta syynä liian monet turhan vaatimattomat biisit ja se, että hän ei anna lauluissaan riittävästi tilaa juurilleen. Kun tähän lisätään tavallista kovemmin eletty elämä, niin seuraukset kuuluvat paitsi äänen syventymisenä myös kaikinpuolisena atakin laimentumisena.
So So Real avaa levyn laiskalla The Rolling Stones -groovella. Willy DeVillen asteikolla Been There Done That on brasseineenkin luvattoman tylsä raita. When I Get Home onneksi yltää jo melodisestikin oikealle tasolle. Kuvaavaa kuitenkin on, että kiekon helmeksi erottuu sen ainoa laina – Paul Siebelin rehdisti country & westerninen Louise.
The Band Played On -raidalla Willy DeVille tavoittelee New Orleansin Mardi Gras -henkeä ja I Remember The First Time palaa meksikolaisvaikutteineen lähimmäksi Mink DeVilleä. Stars That Speakillä ikääntyväksi taiteilijaksi naamioitunut latinohurmuri seuraa haikeana ja matkan päästä toisten onnea. Tässä vaiheessa Willy DeVille laulukin on tasaantunut puheeksi.